torstai 3. syyskuuta 2015

Kuka on Meemii?



Hellurei ja heipä hei  arvoisat lukijat ( ketkä tätä nyt rupeavat lukemaan) täällä kirjoittelee 19- vuotias tyttö Keski-Pohjanmaalta.  Nimi on  Emmi ja no minua kaverit kutsuvat nimillä lähinnä Emmipimpula tai Empaksi, onhan niitä lempinimiä lisääkin mutta en tiedä viitsinkö niitä tähän tekstiin laittaa. Mutta siis tosiaan opiskelen Raahessa  Lybeckerin käsi- ja taideteollisuusopistossa graafinen suunnittelija ja olen tykännyt opiskella  siellä. 


Voisin kertoa hieman perheestäni, elikkä perheeseeni kuuluu isä, äiti, isosisko ja eipä unohdeta meidän rakkaita kissoja  miina, putte ja sitten loput kissat jotka ovat jääneet vaille nimeä. Asumme  punaisessa kaksikerroksisessa omakotitalossa ja pihassa nököttää myös navetta, joka on muuten myös punainen. Meillä on myös ulkosauna ja sen vieressä on pieni leikkimökki, jossa tuli aina leikittyä pienempänä.  Olisikohan vielä jotain mitä voisi tästä kertoa, ei ainakaan tule nyt tällä hetkellä mieleen mutta varmaan kirjoittelen perheestäni  sitten jossain vaiheessa lisää.
(Monta vuotta vanha piirros )


Mistä tykkään? Tykkään piirtää ja kuunnella musiikkia( ehkä joskus saatan yksikseni alkaa laulamaan) . Harrastuksia mulla ei tällä hetkellä ole , harrastin n 2-3 vuotta sitten ratsastusta mutta se sitten jäi koska aika ei enää riittänyt siihen. Monesti olen miettinyt että aloittaisin sen harrastuksen uudestaan, mutta en ole sitten kuitenkaan aloittanut. Olen hirmu eläinrakas ja aina kun nään esim.  jonku koiran tai kissan, niin mieleni on tehnyt aina mennä halimaan ja sössöttää sille eläimelle jotain, olen onnistunut kuitenkin tähän asti hallitsemaan mieleni. 


Millainen olen luonteeltani?  Luonteeltani  olen  melko ujo ( varsinkin uusien ihmisten seurassa) , ystävällinen ja luotettava.  Kaverien seurassa olen jotain aivan muuta kuin ujo,  oikea tikittävä aikapommi. Huumorintajuakin löytyy ja joskus vähän liiankin kanssa. Olen vähän kuin joku kanaemo ja haluan huolehtia ystävistäni ja auttaa jos jokin asia on huonosti.  

Tässä blogissa tulen kertomaan teille elämästäni ja vähän kaikkea muuta turhaa höpinää. Saatan jopa välillä lisäillä kuviakin teille.