maanantai 5. lokakuuta 2015

Teräviä kulmia ja tahmaisia käsiä




Ensimmäisenä kouluvuotenani joskus keväällä pääsimme taiteilemaan kanaverkolla ja paperimassalla...Olisikohan siitä jo liki yhdeksän vuotta tai enemmän viime kerrasta, reaktioni oli kaikkea muuta kuin iloinen, itkin sisäisesti.

En liiemmin ole koskaan tykännyt töistä johon kuuluu kanaverkko ja paperimassa. Aloin kuitenkin työstämään työtäni käyden ensimmäisenä kanaverkon kimppuun...tietenkin paljain käsin.Sain työn ensimmäisestä vaiheesta muistoksi naarmuja,verta, reikiä, irronnutta ihoa. Vasta sen jälkeen tajusin että olisihan siellä ollut käsineitäkin joita olisi voinut ( pitänyt ) käyttää.

Meni jonkin aikaa , niin pöydällä nökötti oudon muotoinen pötkö.Korvien lisäämisen jälkeen se alkoi näyttää jo joltain eläimeltä.

Muutaman tunnin liisteröinnin ja maalausten jälkeen, katsoin työtäni hieman hymyillen. Työ muistutti ennemmin sikaa jolla on sarvet korvien tilalla, vaikka tarkoitus oli tehdä sakaali.








Mutta näin tiivistettynä olen ihan tyytyväinen lopputulokseen, vaikka se tehtiinkin vähän juosten kustuna. Voin sanoa että en tule koskemaan liisteriin ja kanaverkkoon vähään aikaan, koska se ei taida olla ihan mun juttu.