tiistai 22. marraskuuta 2016

joulujuttuja 2

Joulureki







Joulujuttuja taas lisää. Suunnittelin Joulureki jutulle taustan tiistaina , siihen siis tulee asiakkaitten mainoksia.Oli ihan mukavaa tehdä sitä ja onneks oli photoshop joka helpotti asioita huomattavasti :). Sain myös tehtyä muistitko ilmoituksen mainoksia, mutta siitä en kuvaa saanut laitettua tänne, koska blogger taas tapansa mukaan valitti ettei se ole kuvatiedosto vaikka nimenomaan oli. Ei näistä  välillä ota selvää. Aika on kulunut työharjoittelussa yllättävän nopeasti ja mukavaa on ollut ja oppinut olen tosi paljon uusia asioita, niin kuin jossain tekstissä jo varmaan mainitsinkin :). 

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Joulujuttuja


Joulu on pian taas ovella. Oon saanut alotella jo tällä viikolla joulumainoksien tekoa ja tässä pari kuvaa jo valmiiksi tehdyistä töistä. Voin sanoa että näiden kanssa oli pientä kiirettä kun piti saada jo torstain lehteen tän tyyppinen mainos. Yleensä en tykkää tehdä kovassa kiireessä mitään, mutta hyvähän se on saada välillä jotain työtä aivoille :). Jännittää vähän että mitä kaikkea kivaa jouluun liittyvää saan täällä puuhastella.

Tämä oli nyt tällainen lyhyempi päivitys, mutta lisää kuulumisia tulen vielä kirjoittelemaan :).

Hyvää joulun odotusta kaikille!

maanantai 14. marraskuuta 2016

Onnittelu mainoksia

Onnittelupalstan ylävinjetti

Tämä valittiin lehteen
Viime viikolla tosiaan oli Siikajokilehden 50 v juhlat ja sain tehdä lehteen onnitteluilmoituksia. Oli tosiaan kiirettä sillä viikolla, mutta hyvä vaan että oli jotain puuhaakin ja paljon. Tein kolme onnittelu ehdotusta joista sitten valittiin yksi joka tulisi torstain lehteen. Mukavaa oli suunnitella näitä vaikka välillä tuntui etten kerkeä tehdä ajoissa mutta tästäkin selvittiin ihan hyvin. Ai niin, tein myös onnittelupalstalle ylävinjetin. Loppuviikosta sain tehdä Suomi 100 vinjetin. ( Siitä en  valitettavasti saanut kuvaa tuotua tänne). Kyllä on aika mennyt hirmuisen nopeaa, kohta alkaa jo joululomakin ja ei mene kauankaan kun on jo harjoittelu ohi ja palataan taas koulunpenkille. Olen tykännyt olla täällä Siikajokilehdessa harjottelussa, täällä tulee opittua aina jotakin uutta ja porukka täällä on ollut tosi mukavaa ja rentoa :) .

Eipä tässä muuta tällä erää, palataan vielä tällä viikolla asiaan.
   
   Näihin tunnelmiin!




.

perjantai 7. lokakuuta 2016

Logon suunnittelua

Saimme Torstain ja perjantain välisenä aikana suunnitella Graasisen suunnittelun projekti tunneilla Lumitassulle yksinkertainen logo. Lumitassu myy Limingassa Carrier ja High-Energy koiranmuonia, sekä Bästis kissanmuonia ja  Wahlstenin heppatarvikkeita ja Finntackin ravikärryjä. Tässä on minun logo ehdotukseni heille. Logoa oli helppo tehdä kun asiakas halusikin sen olevan yksinkertainen mutta ehkä ainoa hankaluus oli saada tuo nettiosoite sopimaan tuohon järkevästi. En tiedä onko se nytkään hyvä, mutta ainahan sitä pystyy muuttamaan jos haluaa. Väriksi valitsin sinisen koska lumitassun nettisivuillakin näkyi sinistä, niin siitä sain väriehdotuksen. Oon muuten ruvennut jo hieman tykkäämään tästä logojen suunnittelusta, kunhan ei tule liian vaikeita töitä. Vaikeat työt on stressaavia ja aina on sellainen tunne ettei keksi mitään ja ei kerkeä tehdä ajoissa.

No mutta tosiaan tässä on mun luomukseni.

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

lyhyttä tekstiä

Tuli tiistaina suunniteltua meidän koulun fb sivulle kansikuva ehdotusta ja tällainen siitä sitten tuli. En osaa itsekkään sanoa mistä idea oikein putkahti, tällainen tuli vain heti aluksi mieleeni. 


maanantai 12. syyskuuta 2016

Vedenkiertokulkua ja sieniä

Vedenkiertokulku


Jooh elikkä tänään tuli koulussa tehtyä havainnollistava kuva veden kiertokulusta ja tällainen siitä sitten tuli. En tiedä olisiko tästä oppikirja materiaaliksi mutta ainakin itse olen yllättävä kyllä erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Tehtävä oli erittäin helppo, eikä siinä tarvinnut juurikaan miettiä millasen tekee kuhan vain lähti tekemää. Piirrustustaidosta en nyt aijo sanoa mitään, sillä näettehän te kuinka "taiteellinen" ihminen mä oon.








Sienikuvitus




Lisäksi piti tehtä kasvi-/sienikuvitus ja tulipas piirrettyä sitten kaikille tuttu kärpässieni. Pahoittelen kuvan laatua mutta toivottavasti siitä jotakin näkee. Herää varmaan kysymys että miksi juuri kärpässieni? No siksi että se vain sattui tulemaan ekana mieleen. Oikeastihan olisi pitänyt varmaan mennä ulos kyykkimään ja etsimään oikea sieni, mutta en jaksanut alkaa kyykkimää ulkona ehtimässä jotain kärpässientä, niin kirjoitin google hakuun kärpässieni ja otin yhdestä kuvasta hieman mallia.Tiedän olen laiska ihminen. Muutenkin ulkona on tällä hetkellä kylmää ja tuulee hirveästi.



tiistai 30. elokuuta 2016

Jotain hössötystä

Sain vihdoin ja viimein tän valmiiksi. Tosiaan meidän piti koulussa tehdä lehtikuvitus jossa oli aiheena tupakkalaki ja tällainen siitä nyt sitten tuli. Pahoittelen hieman suttuista kuvaa mutta toivottavasti siitä saa edes jotain selkoa. Tehtävä oli kaiken kaikkiaan yllättävän helppo vaikka alussa jouduin miettimään melko pitkään että millaisen aijon tehdä. Olen tehnyt myös viimeviikolla karikatyyri piirroksen eli pilakuvan jostain tunnetusta henkilöstä. Tämän viikon torstaina tulisi käydä siikajokilehdessä täyttelemässä työharjoittelulappuja, hieman jännittää vaikkakin onhan tämä ihan tuttua 
kauraa. Unohdin melkein mainita että saimme suunnitella messuseinää brahelle ja rolluppeja.

torstai 18. elokuuta 2016

Askeettiset pidot

Tosiaan koulu on taas alkanut ja en arvannutkaan että rupeaisimme heti tuumasta toimeen. Saimme nimittäin jo heti ekana päivänä tilaustyön jossa tuli suunnitella novellikirjalle kannet. Aikaa sen tekemiseen oli tavattoman vähän. Mietin ensin että kuinka tulen ikinä selviytymään tästä, sillä oon sellainen ihmistyyppi et alan heti stressaamaan ja panikoimaan jos aikaa johonkin asiaan ei ole riittävää mulle. No eihän siinä auttanu ku alkaa tuumasta toimeen ja suunnitella kirjalle kannet, ensin tietysti tein luonnoksia ja pohdiskelin, mikä vaikuttaisi hyvältä ja mitä tulisi muokata. Aijoin aluksi tehdä työn käsin piirtämällä, mut totesin parin epäonnistuneen piirroksen jälkeen et eihän tästä tule yhtää mittää. Voin myöntää et siinä vaiheessa päässä kuhisi monia voimakkaita sanoja, mutta en viitsi niitä tänne kuitenkaan lisätä.
Kansiehdotus
Aikaa kului ja kului, meinasin jo jättää yhessä vaiheessa homman sikseen. En kuitenkaan jättänyt, vaan tajusin et voinhan minä tehdä sen koneellakin. Noh, aloin työstämään koko juttua koneella ja johan homma alkoi luistamaan paremmin. Nyt oon saanut työn valmiiksi ja voin huokaista helpotuksesta, vaikka tiedän että tää oli vasta alkusoittoa.



sunnuntai 8. toukokuuta 2016

kiirettä pitää

Tämä viikko oli tosi kiireinen , piti saada  mainokset jo tiistaina painoon, koska torstaina oli vapaapäivä. Vaikka kiire olikin niin silti ehdin ihan hyvin tekemään montakin mainosta, niiden kanssa kun pitää olla tarkka mutta mainokseen ei tule käyttää kuitenkaan liikaa aikaa. Vähän sekavasti selitetty, noh mutta kuitenkin. Tässä työssä on varottava niitä virheitä, tokihan niitä kaikille välillä sattuu ja sillehän ei voi enää mitään. Jos tulee pieni virhe minkä voi korjata nii se ei sitten haittaa niinkään. Tarkkaa puuhaa ja hyvähän se on ollakkin, tulee ainakin kunnolla tehtyä eikä silleen hutasemalla.
Vaikka luulen että oon jo oppinu tuolta kaikki jutut nii yllätyn joka kerta ku uusia asioita tulee koko ajan vain lisää, ne on yleensä melko pieniä juttuja mutta minusta tärkeitä asioita :D. Sain keskiviikkona harjoitella logon tekoa, ihan näin harjoituksen vuoksi. Muistaakseni piti suunnitella johonkin kopukkapäiville logo. Ihan mukavaa oli tehä pitkästä aikaa logoa ja opin siinäkin tekniikoita miten niitä voi tehä :) . Valmiiksi en sitä saanu vielä , ehkä ensviikolla saan sitten loppuviikosta jatkaa sitä.

eipä tässä sitten muuta , se olis morjens !

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

toinen työharjotteluviikko




On yllättävää että olen oppinut jo tämän kahden viikon aikana todella paljon asioita. Myös huomattavaa edistystä on tapahtunut, mainosten teossa ynm. Olen saanut suunnitella  munmuassa baarimainoksia, hammaslääkärimainoksia, kuten kuvissa näkyy ja totta kai monia muita mainoksia. Ekalla viikolla olikohan nyt torstaina, niin sain aloittaa Heavy Events julisteen tekemistä, olihan siinä  hermot hieman kireällä kun yritti saada kaikki logot ynm. asettumaan järkevästi, mutta onnistui se lopulta. Käytämme tosiaan mainosten tekemiseen InDesign ohjelmaa ja Photoshop ohjelmaa ( jos en aikaisemmassa kirjotuksessa maininnut ) . Tosi mukavaa on ollut , vaikkakin oon ollut väsynyt aina töiden jälkeen, mutta pienet tirsat ku ottaa nii vauhtia on taas :) . Pitäis varmaan alkaa käymään kävelemässä aina töiden jälkeen, niin ei  olis enää nii väsyny. Eipä mulla tässä sen ihmeempiä , saa nähdä mitä ensviikko tuo tullessaan. Siihen asti, 

Morjens! 

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

eka työharjoitteluviikko

Nyt on sitten ensimmäinen työharjoitteluviikko takana ja voin sanoa että ensimmäisenä päivänä jännitti niin paljon että oikein mahasta väänsi. Pian kuitenkin huomasin että olin jännittänyt ihan turhaan, sillä työntekijät olivat siellä mukavia ja muutenkin ilmapiiri oli rento. Minulle kerrottiin aluksi että mitä ohjelmia käytetään ja miten ne toimivat ja kaikkea muuta tarpeellista. Sain suunnitella pikku mainoksia ja runoja , ohjatusti. Loppuviikosta sain jo tehdä hieman isompia mainoksia  itsenäisesti, toki apua sai kysyä tarvittaessa. Olisin ottanut kuvia tekemistäni mainoksista , mutta tosiaan unohdin. Noh, ehkä muistan ottaa niitä ensiviikolla :). Tämän enempää kuulumisia ei tällä kertaa. Jospa ensiviikosta olisi vähän enemmän kerrottavaa ja myös niitä kuviakin :) .