keskiviikko 21. syyskuuta 2016

lyhyttä tekstiä

Tuli tiistaina suunniteltua meidän koulun fb sivulle kansikuva ehdotusta ja tällainen siitä sitten tuli. En osaa itsekkään sanoa mistä idea oikein putkahti, tällainen tuli vain heti aluksi mieleeni. 


maanantai 12. syyskuuta 2016

Vedenkiertokulkua ja sieniä

Vedenkiertokulku


Jooh elikkä tänään tuli koulussa tehtyä havainnollistava kuva veden kiertokulusta ja tällainen siitä sitten tuli. En tiedä olisiko tästä oppikirja materiaaliksi mutta ainakin itse olen yllättävä kyllä erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Tehtävä oli erittäin helppo, eikä siinä tarvinnut juurikaan miettiä millasen tekee kuhan vain lähti tekemää. Piirrustustaidosta en nyt aijo sanoa mitään, sillä näettehän te kuinka "taiteellinen" ihminen mä oon.








Sienikuvitus




Lisäksi piti tehtä kasvi-/sienikuvitus ja tulipas piirrettyä sitten kaikille tuttu kärpässieni. Pahoittelen kuvan laatua mutta toivottavasti siitä jotakin näkee. Herää varmaan kysymys että miksi juuri kärpässieni? No siksi että se vain sattui tulemaan ekana mieleen. Oikeastihan olisi pitänyt varmaan mennä ulos kyykkimään ja etsimään oikea sieni, mutta en jaksanut alkaa kyykkimää ulkona ehtimässä jotain kärpässientä, niin kirjoitin google hakuun kärpässieni ja otin yhdestä kuvasta hieman mallia.Tiedän olen laiska ihminen. Muutenkin ulkona on tällä hetkellä kylmää ja tuulee hirveästi.